Kiitos upeille esiintyjille hienoista esityksistä,
sekä kiitos yleisölle ja järjestelyissä mukana olleille!
High5/Sari Turunen
Kermankosken kesäteatteri

Elokuussa 2023
DANNY 7X7
Laulunäytelmä kertoo Dannyn tarinan pienestä pojasta kuuluisaksi tähdeksi.
Kuinka Ilkasta tuli Danny ja Dannystä tähti!?
7x7 on kunnianosoitus suurelle legendalle, Dannylle, jonka kaikki suomalaiset tuntevat.
Mutta kuka tuntee Ilkka Johannes Lipsasen?
Millainen oli suomalaisten sydämiin itsensä laulaneen IsoD:n lapsuus ja nuoruus?
Millaista turvattomuutta ja hylätyksi tulemista Danny joutui kokemaan
lapsena, ja miten nuo asiat ovat vaikuttaneet hänen elämäänsä?
Lipsasten Porin valtakunta antoi turvaa, mutta vanhempien avioero
vaikutti voimakkaasti herkkään ja haavoittuvaan nuorukaiseen.
Elämä tuntui kulkevan ohitse, kunnes laulaja Danny syntyi.
Se antoi vapautta, sisältöä ja merkitystä nuoren miehen elämään.
Vuonna 1964 Danny & The Islanders teki läpimurtonsa East Virginialla.
Siitä alkoi iso D:n suosikkilaulajan ura, Danny-Show:t ja musiikkibisnes.
Elämä alkoi rokkaamaan ja edessä oli viihteen vauhtivuodet.
Levyt nousivat listojen kärkeen, keikkakalenteri täyttyi ja menestystä tulvi
ovista ja ikkunoista. Tanssilavat, ravintolat ja laivat kävivät tutuiksi.
Menestyksellä ja julkisuudella on kuitenkin aina myös varjopuolensa, ja
media onkin seurannut jatkuvasti suuren taiteilijan elämän eri vaiheita.

Käsikirjoitus: Juse Venäläinen
Ohjaus: Jussi Myllymäki
Koreografia: Diana Anttila.
Rooleissa: Mikko Mäkeläinen, Eikka Eronen, Dimitri Keiski, Katja Lukin, Diana Anttila, Jennika Vikman
Livebändi: Luumu Kaikkonen, Petri Kokko, Tapani Laastola, Jani Jalkanen.

Kesäkuussa 2023
TAUNO JA ANSA
Laulukomedian tarinassa eletään 1950-luvun Helsingissä. Nuori Ansa opiskelee laulunopettajaksi ja komea Tauno Palo käy töissä, näyttelee ja tekee elokuvia. Tauno Palon värikäs yksityiselämä tuo vauhdikkaita ja yllättäviäkin käänteitä juoneen. Ansa joutuu peliin mukaan ja kuinkas siinä sitten käykään…
Taunon ja Ansan kulta-ajan tunnetuimmat ja suosituimmat laulut, kuten Kulkurinvalssi, Mustat silmät, Potkut sain ja Laulava sydän kajahtavat laulukomediassa akustisen orkesterin tahdittamina.
Pääosissa Tangokuningas Tommi Soidinmäki ja Eeva Saarenpää.
Pianisti Heikki Hovia esittää Juse Venäläinen ja viulisti Ingrid Lampeniusta ja taloudenhoitajaa Liisa Karhu.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Juse Venäläinen

Elokuussa 2022
Topi Sorsakosken ja Agents- yhtyeen viimeinen esiintyminen koettiin tasan kolmekymmentävuotta sitten 1.8.1992 Kermankosken lavalla.
Tänä vuonna arvostettu taiteilija olisi täyttänyt 70 vuotta. Topin menehtymisestä taas tulee teatterin esitysyönä kuluneeksi päivälleen yksitoista vuotta.
Juhlavuotta kunnioitetaan Topi in Memoriam -viikonlopussa Kermankoskella, jossa perjantaina nähdään Topin elämästä kertova Kohtalon Tango -kesäteatteriesitys ja lauantaina tanssitaan Topin musiikin siivittämää upeaa iltaa Ville Liimatainen&Kulkukoirat - yhtyeen taiturimaisin voimin.

Karhean tunteikas tarina lahjakkaan taiteilijan elämästä ja musiikista
KÄSIKIRJOITUS: Antti Tuomas Heikkinen
OHJAUS: Taavi Hakala
PÄÄROOLISSA: Jari Silventoinen
OHJAUS: Taavi Hakala
PÄÄROOLISSA: Jari Silventoinen
Heinäkuussa 2022
Danny80 JUHLAILTA ja TANSSIT
Kermankosken lava
Heinävesi 30.7.2022 klo 20-01
Suomalainen vuosikymmenten viihdyttäjä
uransa viimeisellä kiertueella!
Danny teki ensimmäinen konserttikiertueensa ”Timantinkova Danny Show” vuonna 1966, viisikymmentäkuusi vuotta sitten. Sen jälkeen Suomi on nähnyt useita kymmeniä muistorikkaita Danny Show –tapahtumia vuodesta toiseen.
Musiikkineuvos Ilkka Lipsasen eli Dannyn levyjä on myyty yli 600 000 kappaletta. Rakastetuimpia hittejä ovat muun muassa East Virginia, Kauan, Kesäkatu, Tuulensuojaan, Seitsemän kertaa seitsemän, Tuuliviiri, Kuusamo sekä yhdessä Armi Aavikon kanssa levytetyt kappaleet. Tähän mennessä listoille on noussut jo 98 hittiä.
”ON TULLUT AIKA HELLITTÄÄ…”
”Olen saanut levyttää ja tehdä konserttikiertueita varsin menestyksellisesti peräti kuudella eri vuosikymmenellä, josta olen paitsi ylpeä, mutta myös onnellinen ja kiitollinen. Nyt on kuitenkin tullut aika hellittää. Sanotaan, että koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan, mutta kyllä tämä kiertue on urani viimeinen. Satunnaisista esiintymisistä en varmaankaan luovu koskaan, en ainakaan niin kauan kuin jalka nousee ja ääni kulkee, mutta laajat konserttikiertueet ovat minun kohdaltani ohi.”
KERMANKOSKEN JUHLAILLASSA DANNY JÄTTÄÄ JÄÄHYVÄISIÄ RAKKAALLE YLEISÖLLEEN
Historiallisessa illassa Danny palaa vielä kerran Kermankosken lavalle, jossa hän jättää jäähyväisiä yleisölleen esittämällä tunnetumpia hittejään, tarinoita vuosikymmenten takaa sekä laulajan uransa kohokohtia ja rakkaimpia muistojaan.
Dannya säestää Juhlaorkesteri: Mukana illassa myös mm. Jani Jalkanen, Dimitri Keiski ja LAV kuoro; Jennika Vikman, Katja Lukin sekä Diana Anttila.
Illan kesto klo 20-01
Tilaisuudessa myös rajattu määrä istumapaikkoja!

''Tarinaa tien päältä''
KULKUKOIRAT - laulunäytelmä -
Reiska, Klabbi ja Topi
Kermankosken lava, Heinävesi
kesäkuussa 2022
Kulkukoirat laulunäytelmä kertoo kolmesta suomalaisesta laulajasta tien päällä. Keikkamatkoilla miehet pitävät yhteyttä toisiinsa, kohtaavat ja tukevat toisiaan jaksamaan pitkät matkat ja valvotut yöt.
Yhteiset tarinat ja huumori yhdistävät ja lähentävät heitä toisiinsa. Ikuinen ystävyys syntyy ja kestää elämän loppuun saakka.

KÄSIKIRJOITUS: Juse Venäläinen
OHJAUS: Jussi Myllymäki
KOREOGRAFIA: Marjo Vartela
ROOLEISSA: Tommi Soidinmäki, Juse Venäläinen, Jarkko Järvenpää, Marita Taavitsainen ja Tiina Räsänen
MUSIIKKI: Onnentähti-orkesteri
KESTO 2,5 h väliaikoineen (0,5 h)

2021
PUHELINLANGAT LAULAA – KANTAESITYS!
sekä LAILAN TÄHTIHETKET - musiikkinäytelmät Kermankosken lava, Heinävesi 2021
Kermankosken tanssilavalle saapuu kesäteatteriesityksillään
ensi kesänä kaksikin upeaa naista -
Katri Helena ja Laila Kinnunen!
ensi kesänä kaksikin upeaa naista -
Katri Helena ja Laila Kinnunen!
"Eräänä päivänä itse Katri Helena on tulossa synnyinpitäjäänsä Tohmajärvelle. Katri Helenalle on päätetty nimetä katu hänen elämäntyönsä kunniaksi. Matkalla Katri Helena poikkeaa pikaisesti paikallisessa Unionin huoltamossa. Alkaa tapahtumasarja, jossa Katri Helenan ikivihreät suosikkilaulut ja elämän koskettavimmat kohdat siivittävät juonenkäänteitä. Samaan aikaan paikallisen huoltamon tapahtumat hämmentävät soppaa niin, että syntyy nauruhermoja kutkuttava ikimuistoinen nenäliinatkin esiin kutsuva farssikomediallinen tanssi, josta riittää muisteltavaa vielä pitkään!”
Musiikkinäytelmässä saamme nauttia upeista Katri-Helenan levyttämistä lauluista kuten Kesän lapsi, Kai laulaa saan, Mun sydämeni tänne jää, Katson autiota hiekkarantaa, Anna mulle tähtitaivas, Letkis jne."
ROOLEISSA: Susanna Heikki, Teijo Lindström, Kalle Jussila, Katja Karisukki
MUSIIKKI: Quattro -orkesteri
KÄSIKIRJOITUS: Katja Karisukki
OHJAUS: Tuomo Salmela
Kesto n. 2 h väliaikoineen
MUSIIKKI: Quattro -orkesteri
KÄSIKIRJOITUS: Katja Karisukki
OHJAUS: Tuomo Salmela
Kesto n. 2 h väliaikoineen
2020
Suositun Laila Kinnusen elämän hienoimmista hetkistä kertovan näytelmän kantaesitys saa
ensi-iltansa 15.8. Heinävedellä, jossa 80 vuotta sitten syntynyt laulaja eli viimeiset vuotensa.
Koskettava iloittelu tarjoilee näköalapaikan aikansa rakastetuimman ja lahjakkaimman naislaulajan elämän hienoimpiin hetkiin niin estradilla kuin arjessakin. Tarinan punainen lanka raottaa verhoja uudella ennennäkemättömällä tavalla antaen kosketuspintaa Lailan äitisuhteelle, rakkaudelle, menestykselle sekä myös menetyksille.
Esitystä siivittävät upeat tulkinnat Lailan tunnetuimmista klassikoista, jotka tempaavat katsojansa ajankuvan mukaiseen tunnelmaan 50–60 -luvuille glamouria unohtamatta.
Lailan Tähtihetket on kunnianosoitus sekä Laila Kinnusen elämäntyölle että hänen musiikkiperinnölleen.
Rooleissa nostalgisella Kermankosken lavalla nähdään itseoikeutetusti Lailan tytär Milana Misic, Tangokuningas Teijo Lindström, Tangoprinssi Kalle Jussila sekä näytelmän käsikirjoittanut
Laila ja Olavi laulukilpailun v. 2018 voittanut Katja Karisukki. Näytelmän ohjaa Tuomo Salmela.
Näytelmän kesto n. 2 h 15 min. sis. väliajan puoli tuntia.
Väliaikakahviliput (kahvi/tee, leivonnainen) lunastetaan ennen kahvitusta.
Lipunmyynti avautuu to 2.7. lippu.fi -palvelussa.
Ryhmien ennakkovaraukset sekä tiedustelut: info@kermankoski.fi
Näytelmän alkuperäiset ensi-iltaesitykset kesä-heinäkuussa peruttiin koronapandemian vuoksi. Vanhat liput eivät käy uuteen esitykseen, vaan niistä on haettava palautusta 31.7. mennessä sähköpostilla peruutukset@lippu.fi

Rooleissa:
Musiikkinäytelmää tähdittävät Milana Misic, Teijo Lindström, Kalle Jussila sekä Katja Karisukki
Esityksen kesto n. 2 tuntia 15 min. (sis. väliaika)
|
|
2019
Kari Tapion laulut, esiintymiset tanssipaikoilla ja konserteissa ovat useimmille suomalaisille käyneet tutuiksi vuosien varrella.
Mutta mitä tapahtui kulissien takana? Millaista oli Kari Tapion ja hänen vaimonsa Piian arki? Mitä salaisuuksia oli, joista ei puhuttu?!
Tämä laulunäytelmä avaa ovia Kari Tapion kotiin ja arkipäivään.
Värikkäät tapahtumat seuraavat toisiaan.
Suuren suosion viime kesänä saavuttanut laulunäytelmä kiertää Suomea ja esitetään nyt myös Heinävedellä.
Esityksen kaunis miljöö Kermankosken kuuluisalla tanssilavalla kahden kosken kainalossa antaa upeat puitteet lavalla aikoinaan esiintyneen, rakastetun Kari Tapion laulunäytelmälle.

Rooleissa nähdään tangokuningattaret Marita Taavitsainen ja Tiina Räsänen, sekä tangokuningas Petri Hervanto ja Juse Venäläinen.
Kari Tapion tunnetuksi tekemät laulut säestää Onnentähti-orkesteri.
Kari Tapion tunnetuksi tekemät laulut säestää Onnentähti-orkesteri.
Ohjaus: Jussi Myllymäki
Käsikirjoitus: Juse Venäläinen ja
Joona Jalkanen
Livemusiikki: Onnentähti-orkesteri
Tapahtumajärjestäjä: High5 PT Sari Turunen